Sivut

torstai 29. huhtikuuta 2010

Herkuttelua =)

Isäntä pyysi leipomaan läksiäisnisut töihinsä ja porkkanapiirakkaa sitten päätin tehdä. Ohje löytyi täältä. Hyvää tuli mutta kyllä tuolla rasvamäärällä pitää tullakkin. Oli kyllä sen verran makeaa, että ei kovin montaa nuukasti leikattua palaa maistunut. Kuvaa en huomannut ottaa, mutta kyllä ne aika lailla tuon reseptin kuvaa muistutti. (Ainakin hyvällä mielikuvituksella...)

torstai 22. huhtikuuta 2010

Muuahai


Meidän prinssi oli isänsä kanssa tuossa lähimetsässä ja sieltä löytyi "muuahai". Niitä on etsitty sisältäkin pitkin iltaa, kaikki pienet moskat lattialla on "muuahai" =) Yllättävän paljo niitä vain löytyy vaikka eilen (ihme kyllä!) imuroin.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Pääteltyjä

Sitten käsitöihin. Tänään tuli sellainen pieni päättelyinspiraatio johon piti heti tarttua. Tässä muutama työ jotka on ollut päättelyä vaille valmiina.


Tiskirätti ruskeasta Novitan bambulangasta, tämän saa serkkuni jos muistaa krävätä. =)


Tässä itselleni myssy joululahjaksi saamastani Novitan Teddy langasta. Ohje on oma sovellus, mutta mallia otin tästä. Vielä jäi lankaa kaulahuivia tai säärystimiä varten.

Sitten virkattu mekko meidän prinsessalle. Lanka: ei mitään tietoa, myttyjä kopan pohjalta, napit Drops Design mallistoa ostettu täältä. Malli omasta päästä. Aika knafti jo että täytynee tehdä uusi vähä suurempi.



Rolle rules!

Nyt ensiksi vähän koirauutisia. Siskoni ja mun yhteisomistus Havannankoira Rolle oli viime viikonloppuna Vaasassa koiranäyttelyissä, kotiin tuomisena oli VSP ja VSP-veteraani tittelit. Hyvä Rolle!!! Menestystä tuli myös äitini "sertimagneetti" Moonalle joka sai ensimmäisen sertin. Hyvä Moona!!!


P.S. Tässä vielä jälkikäteen kuva Moonasta. Ei ihan ole näyttelykunnossa mutta nätti tyttö silti.




tiistai 13. huhtikuuta 2010


Tässä eilisillan aikaansaannos. Löytyi jo käyttöä anopin kätköistä löytyneelle vinonauhalle. Tämä lähtee tänään postissa kummipoikamme 1 vee lahjan joukossa.


Sitten vielä resepti eilisestä iltapalasta:
(Mitat on vähä mututuntumalla...)

1prk chilitonnikalaa (jos chili ei maistu niin tavallista)
1rkl kapriksia
2rkl aurinkokuivattuja tomaattia pieninä paloina
3rkl majoneesia

Tuota täytettä laitoimme esipaistettujen sämpylöiden väliin kun lähikaupasta oli patongit loppu. Päälle vielä reilusti sipulisilppua.

Resepti on mieheni käsialaa ja kyllä oli hyvää!

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Chilistelyä ja löytöjä




Tämän kevään chili-istutukset kasvaa vauhdilla, kovasti jo odottelen että yötkin vähä vielä lämpiäisi ja istutukset sais sinne kasvamaan. Tänään päivällä kasvihuoneen mittari näytti +30 astetta, mutta öiset lämmöt ei ihan vielä riitä. Vielä enemmän kuitenki odotan sitä kun ruuan laiton lomassa saa omasta kasvihuoneesta hakea herkkuja ruokapöytään. =)






Sitten niihin löytöihin, anopin kangasvarastoja kävin tonkimassa ja kolmea erilaista kangasta löytyi. Puuvillaa ja froteeta, lisäksi ruskeaa vinonauhaa ja tumman vihreää ihan pieni pala. Jos niistä jotain valmiiksi asti saan, tulette kuulemaan. Visioita ainakin jo on.
















Tässä vielä mun tämänhetkinen pääasiallinen ihana tehtävä joka jonkun verran hidastaa käsitöiden ja muidenki puuhien tekoa.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tästä se sitten lähtee!

Jos kerta muutkin niin miksi en minäkin. Suurin kynnys on ylitetty ja blogi on aloitettu. Nyt sitten vain kirjottelemaan ja kuvia lisäilemään. En kuitenkaa enää tänään jatka tämän enempää. Nukkumatti kutsuu.